sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Hipan agikisat 19.1.2013

Hippa kilpaili Janakkalassa kolme rataa eilen. Mittari näytti aamulla hallille ajaessa -30astetta, mutta matkaan lähdettiin silti, kun töihin kisoihin olis mentävä joka tapauksessa. Takkia vaan niskaan, ja hallissa ahtaassa verkattiin se mitä voitiin. Onneksi pakkanenkin lähti sitten laskuun, että jossain vaiheessa päästiin jo ulos kävelemään.

1 hyppäri, ja kaksi agirataa, kaikki Johanna Wuthrich joka radalla.

Ekana käytiin hyppärillä. Ei mitään suurenmaa, Hippa tuli renkaan ohi ja korjatessa juoksi uudelleen edellisen putken. Ihan kivasti loppuun :) Eli HYL!



Toka rata olikin sitten meille vaikea. Tai oikeastaan vain kepeiltä lähtö. Hippa kun ei osaa pujotella niin että olen sen toisella puolella, eikä oikein takaaleikkauksiakaan oo treenattu niin että niitä kisoissa tehtäisiin. Hätäilin kepeiltä sen toka vikasta välistä ulos, ja siinä korjatessa katosi kaikki ajatukset. Noh lopussa sitten huolimattomuus virhe vielä. Mutta siis HYL.



Kolmannelle radalle tsempattiin vielä. Vaikea paikka meille oli ennakkoon kepeiltä valssaaminen kahdelle vikalle hypylle. Kesken radan kartturilta katosi vähän puomi, mutta onneksi koira oli just putkessa... Loppuun rauhallisesti ja varmasti, ja kepeiltä valssikin sujui ihan riittävästi. Nollalla maaliin! Aika ei ollut hääppönen, kun kontaktit on niin hitaan. Treenattiin perjantaina keinua, ja otin loppuun puomin joka olikin tosi epävakaa. Hippa sitä hieman pelästyi, ja se mielestäni näkyy sitten kisaradoillakin.






Pakko vaan päästä kisaamaan vaikka koira reppana, ei oikein vielä osaakaan ;) Noh pujottelua ja kontakteja on nyt sitten ajatus treenata kovasti seuraavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti