sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Henkiin herättelyä!

Bloggaaminen on jäänyt kokonaan, kiitos pikku-Annin <3

Treenattu sen sijaan on, ja paljon :)

Savu on ollut superpätevä, niinkuin aina. Tokosta AVO1 ja siirto VOI. Agia on tehty koko talvi ja se alkaa olla kisavalmista. Ehkä kesällä?? Jälki kulkee, janat treeniin. Esineissä vielä rutiinin rakentamista. Tottis pahiten levällään. Hyppyä on rakennettu huolella ja hartaasti. Voimaa riittää, vielä kun uskallusta ja luottoa omiin taitoihin saadaan, niin hyvä tulee. Nyt sujuu 90cm ihan rennosti, mysö noutona on tätä tehty.

BH koe on kalenterissa ja maksettu, jälkikokeen soittoaika laitettu kalenteriin.

Näyttelyihin ei mennä enää tässä tukassa, katsotaan miten syksyllä ehditään. On pikku tukassa juoksun aikaan, ja ehkäpä se astutetaan....??

Lumo on ollut meillä reilu viikon, se astutettiin viime vkolla ja toivottavasti pikku-Kukketteja saataisiin kesäkuussa. Pentublogissa sitten joskus enemmän.

Hippa on ollut vähän paitsiossa. Se on aksatellut silloin tällöin ja tokotellut vähän toisella jalalla. Katsotaan jos löytyy motivaatiota ja aikaa jonain päivänä vähän tosissaammin treenata sen kanssa.

Vega starttasi Rally-tokossa, ALO 100p ja voitto. Mistäs keksittäis motivaatio uusiin kisoihin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti