keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Ei vielä nyykähtänyt... haku nro.3 ja tokoakin, ja aksaa!

Hieman on bloggaustaukoa, joka osittain johtuu tokomasennuksesta. Ovat perhana siirtäneet SM-kisat ihan väärälle viikonlopulle :( Olen jaksanut tokoilla ensin ajatuksella että mennään karsintakokeihin 2016, ja myöhemmin sitten ajatuksella että laitetaan päätavoite osallistua SM-kisaa kesällä. Heinäkuussa tokoilu ei kuitekaan kuulunut mun suunnitelmiin. Noh katsotaan...

Tokot on menny välillä hyvin välillä huonosti. Maanantaina tehtiin vihdoin kuukausien tauon jälkeen myös zeta (super), luoksetulo (super seis, hyvä maa, mutta järkyttävä palkan odotus, joka aina korostuu kun pysäyttää käsimerkillä) ja ohjattu, jossa ekalla juoksi merkin ohi kapulalle, mutta uusinnalla hieno. Osaa siis liikkkeet edelleen, mutta hauskasti näki että on niillä uusilla saatu pakka sekaisin.

Uusissa liikkeissä peruutus alkaa olemaan välillä kiva. Itselle muistiin että pitää lopettaa itse kierossa oleminen, ja tehdä vaikka peilillä tätä tai vaan apparin kanssa. Eteenmeno toimii välillä hyvin. Ja stoppi on alkanut löytymään. Jonkun kerran yhdistetty jopa ruutuun tämä, eikä tunnu toistoillakaan alkavan ennakoimaan ruutuun menoa.Kiva! Kiertoliikkeessä on vähän ollut haastetta välillä kun lisätään komponenttejä niin selvästi unohtaa oikean kiertosuunnan aina alkuun. Pitää vaan saada toistoja alle paljon.

Aksattu on jonkin verran, ja pääasiassa vaan isolla kentällä. On se kyllä hienoa sitten kun on tilaa. Koiratkin ihan erilaisia, kun saa luukuttaa! Savulla oikeastaan isoin ongelma on nyt löytää kepeille. Siis menee oikein sisään jne. mutta ei radalla 'nää' keppejä ollenkaan, eli kun ne tulevat yhtäkkiä sille, ni menee aina ohi näkemättä. Tarvitsee paneutua tähän nyt seuraavaksi kunnolla.Viime lauanataina oltiin taas Maijun treeneissä JANKlla, ja Savu oli kyllä pätevä <3 Sillä on super kyky koota esteillä itsensä ja suorittaa esteet vaikka mä liikunkin johonkin muualle jo. Se tosi harvoin katoaa mihinkään tai leväyttelee pitkäksi mitään.

Hakutreeneissäkin oltiin taas. Alue oli vähän vaikea, ja ekaa kertaa oli tallattukin kunnolla ja Savu oli vielä juoksun takia viimeinen. Siinä olikin se haaste minkä uskoin tulevan, eli reagoi voimakkaasti jälkiin. Kyllä se tiesi onneksi mitä oltiin tekemässä, mutta hieman aina häiriintyi tallauksista. Täytyy vaan saada paljon lisää treeniä alle. Palkkaus vaihdettiin nyt namiin (vikalla myös lelu) enkä nyt ainakaan ollut ehkä ihan vakuuttunut vielä tästä, vaikka Savu ihan superahne onkin. Mutta katsotaan miten alkaa ostamaan namipalkan. Saahan tuon leikin lisättyä takaisin jos tuntuu sille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti