maanantai 30. toukokuuta 2016

Niitin oma postaus!

Meillä on perheessä ollut nyt mali 5vkoa, ja se on kyllä hauska. Mali on Jannen, tai ainakin kaikille uskotellaan niin. Niitti, NiiNii tai NIIIII prkl on kyllä osoittautunut just semmoseksi kun haluttiin. Iloinen, onnellinen, avoin ja tasapainoinen tyyppi.

Sen pentuaika olkoon huoleton ja iloinen, treenataan jos tuntuu sille ja uskon että tuollaisen koiran kanssa ei niin haittaa vaikkei niin kauhean tosissaan näin alkuun otakaan. Sillä ei tunnu olevan mitään perusongelmia. Se on ahne, leikkii hyvin ja mielellään, on alusta-, ja äänivarma. Ei kovin vahtiviettinen, eikä häiriöherkkä. Sillä on myös mukavasti laumaviettiä ja sitä voi hyvin pitää irti missä vaan turvallisessa paikassa. Se tulee aika hyvin luokse kutsusta ja nauttii sosiaalisesta palkasta kovin.



Mitä se on opetellut 5vkon aikana.

- osaa odottaa ruokakupilla lupaa
- syödä ruokaa jäljeltä aktiivisesti mutta kivalla asenteella ja pitkäjänteisesti
- mennä käsimerkillä maahan, nousta istuman maasta ja istua odottessa
- leikkiä monella lelulla (myös samaan aikaan kaksi lelua suussa ja yksi jaloissa), vaihtaa lelua lennosta
- tuoda lelun käteen
- vauhtinoudon (tosin vauhti kaipaa vielä ajatusta)
- seurata kättä jossa nami
- laittaa etutassut ylösalaisin olevan piirakkavuuan päälle
- juosta putkesta
- matkustaa autossa


- hypätä sohvalle
- varastaa ihan kaikki mikä vaan irtoaa
- kiivetä ihan mihin vaan
- kiivetä syöttötuoliin, ja kurottaa pöydälle
- varastaa lapsien kädestä ruuat
- kakata ja pissata ihan mihin vaan
- herätä joku yö klo 4 ja vaatia raivokkaasti ulos pääsyä (vaikka ei olisi enää pissahätäkään kun on jo pissannut)


Puuhailtu on kaikenlaista. Niitti on käynyt mm. uimassa pari kertaa, Biltemassa ja Honkkarissa. Kävelyllä kylällä, Kerrostalossa, hississa ja portaissa. Treenikentällä ja hallilla useasti, PK-kentillä. Se on kuullut ampumista ja koirien haukkumista. Leikkinyt kymmenien lasten kanssa, ja parin vieraan koiran kanssa. Nähnyt rattaita, pyöriä, ostoskärryjä, trukkeja jne.

Mitään se ei jännitä, mutta ei kyllä ole ihan aivotonkaan. Se paljoa hauku eikä piippaa. Tosi järkevä ja kiva pentu siis.

Tällä hetkellä listalla on:
- miten ollaan ulkona toisten koirien kanssa ilman että roikutaan koko ajan jossain kiinni
- miten voisi nukkua edes vähän pidempään öisin
- luoksetulot, kun joku muu asia on vaan tosi kivaa
- sänkyyn hyppääminen

Huomenna mennään kasvattajan järkkäämälle leirille. Siellä Niitti saa ekan rokotuksenkin ja tapaa sisaruksiaan ekaa kertaa kotoa muuton jälkeen.

Niittis painaa 7kg ja on 37cm korkea :) Vielä sitä kantaa yhdellä kädellä kainalossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti