Korjaussarjaa!

Pari kolme viikkoa on nyt vaan hengitelty, hupailtu ja pohdittu. Opeteltu luopumaan kisakalenterin tuijottamisesta, tavotteiden tekemisestä ja stressaamisesta. Vaikka pidän itseäni semmosena ihan tavis harrastajana, huomaa sitä hyvin miten tärkeää koiraharrastaminen itselle sitten kuitenkin on.

Ulkopuolinenhan ei varmasti huomaa mitään Savusta. Se on iloinen ja onnellinen ja tekee kyllä mieluusti, mutta itse tuntee koiransa kyllä hyvin ja huomaa ettei kaikki ole kohdallaan.

Mikä se sitten loppupeleissä on, mikä aiheuttaa nyt sille painetta kovin, en osaa sanoa. Vai onko vaa yhteissattuma se pääsyy. Hirveä malin pentu joka kiusaa, ilkeä ohjaaja joka stressaaa, vai juoksu.

Käytiin eilen Suski Korrin tottelevaisuuskoulutuksessa, ja saatiinkin paljon hyviä muistutuksia ja korjaussarjaa. Kyllähän taas moni juttu oli semmosia mitä 'tietää' mutta vaan unohtaa tai ei tajua tekevänsä.

Tässä pää pointit:
- kiltti koira nauttii rajoista myös. Ei tarvitse miettiä mitä ohjaaja haluaa, eikä varsinkaan ahdistua jos sattuu tekemään väärin. Eli remmissä kentälle, selvät ohjeet jos pitää osata olla paikallaan tms. jos ei tarvitse, niin sitten ei myöskään komennella.
- hissuttelusta ei ole apua/se paineistaa lisää. Selvät käskyt, selvät kehut.
- hihna pakote on pienempi paha ohjaajaherkälle, kuin suullinen huomautus. Mutta remmissä ei tosiaan nypitä, riittää että ketju kilahtaa kaulassa. Ja MUISTA iso kehu ääneen, kun korjaa.
- leikissä, vaikka leikkiikin hyvin muista olla silti heikko ja anna voittaa kun repii hyvin. Ohjaaja voi leikkiä passiivisemmin, koira tekee työn.
- kontaktin tippumisesta pitää huomauttaa, ei auta yhtään ettei huomauta. Mutta toki treenehin paljon onnistumista.
- henkilöryhmä kävely ensin ilman ihmisiä kuntoon, oikealle käännökset hyviksi!
- vihjesanat, virittely, kisamaisen treenaaminen
- häiriöitä myös PK kentällä (ei vain tokossa)
- lelupalkan jälkeen selvä käsky mitä pitää tehdä (esim maahan, istu) ja sitten siitä hommiin uusiksi. Ei epämääräistä harhailua, vaan siihenkin käsky.
- sosiaalinen palkka myös helppoihin treeneihin/nopeisiis toistoihin, ja sitten lelua. Ohjaajan annettava itsestään iloa ja hyväksyntää. Ei vain lelua.

Savu oli oikein hyvä treeneissä. Vähän korvat heilui, ja huomasi että reagoi ärsykkeisiin, mutta pysyi kivassa vireessä eikä yhtään jäänyt masentelemään. Lähinnä vain pisti merkille juttuja.
Itselle teki hyvää kun treenin aikana lähimaastossa mm. ammuttiin ja näki ettei se reagoi paukkeeseenkaan, kunhan  on hyvällä mielellä.


Koekalenteri tyhjättiin kokonaan. Ehkä sitten syksyllä... jos näyttää sille. Pistettään tavoitteeksi tottiksestä 90p (-7p siitä että kiertänee hypyn jatkossakin takaisin, koska en halua että satuttaa) :)

Pahimmat ahdistukset on nyt ahdisteltu. Kiva huomata että itse pääsee yli asiosta, eikä maailma kaatunut. Savu on ihana, ja vaikka se ei olekaan Vega, on se silti tosi ihana. Ne on erilaisia siinä, että mummolta puuttuu aivot :D Se ei kyllä ajatellut kauheasti ikinä PK-tottiksessa mitään. Puolensa siinäkin, mutta oli se vähän raskasta aina vaan koittaa hillitä toista.

Kävin kuuntelemassa syksyllä valmennusrenkaan leirillä norjalaista tokokouluttajaa. Se kertoi siellä miten tärkeää on ettei koiraa viedä toistuvasti tilanteisiin joista se ei selviä, tai selviää juuri ja juuri. Vähän myhäilin itsekseni ettei onneksi ole tuollaisia virheitä tullut tehtyä enää Toivon jäljeen. Ja nyt huomaan että näin juuri olen Savun kanssa tehnyt PKssa. Kauhealla kiireeellä ja treenaamatta vaan kokeeseen. Ja ihmetellyt kun tottispisteet jää vähän alas kokoajan, muuta aatellut että no et on vaan kokemattomuutta. Nyt kun kaiken summaa yhteen, niin aika kurja olen Savulle ollut, ja kovasti se on yrittänyt. Esim tokossahan muo ei kauheasti jännitä, mutta PK-tottikset 3/4 jännittänyt ihan hulluna. Sen kerran kun ei jännittänyt, Savu teki oikein kivan tottiksen mutta itse kämmäilin -25p eikä saatu tulosta.