keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Uuden vuoden lupaus itselle... bloggaaminen, ja sitä kautta tokoon tolkkua!

Meidän seuraava 3kk tavoite (ehkä lähemmäs 5kk) on edetä tokossa niin pitkälle kun vaan aika ja rahkeet antaa myöden. Tämä toki helpottui merkittävästi, kun työnantaja ilmoitti ettei nyt ainakaan tarvii mun palveluja ;)

Savu käy kerta viikossa tokoilemassa Viitasen Sirken opissa, JANKK päätti rykäistä tokoaan vähän paremmalle tasolle, ja Sirke lupautui meitä kaitsemaan. Tää tekee etenkin mulle tosi hyvää. Lisäksi Savu siis tokoilee Etelä-Hämeen kennelpiirin junnuporukassa, jossa kimppatreenejä on sovittuna nyt tammi-maaliskuulle 4kpk, helmikuussa Nina Manner kouluttaa ja maaliskuussa Oili Huotari. Myös Q-porukalla tokoillaan Korrien opissa helmikuussa. Ei siis ainakaan koulutuksen puutetta voi syyttää.

Eilen kuvailinkin meidän tilannetta Sirkelle 'kauheasti hyviä paloja, mutta ei valmiita liikkeitä'. Voittajan liikkeistä on valmiina vaan hyppynouto, muut enemmän ja vähemmän kesken.

Paikallaolo= varmuutta, toistoja, vieraita koiria, vieraita paikkoja, häiriötä. Myös EVL-käskytys kuntoon.

Seuraaminen= sivuaskeleet ja pakkipuuttuu. Muuten aika korrekti ja kiva, lisää liikkuritreeniä.

Liikkeestä istuminen /muut jäävät: aika mallillaan, paluut taakse kuntoon.

Luoksetulo = stopit yksittäin hyvät. Liikkeen rakentaminen kokonaisuudeksi

Ruutu = paikka on, ja muutenkin alku. Maahanmeno ja seuraamaantulo ohjelmistoon. Lisää varmuutta ja toistoja.

Hyppynouto = toistoja, ja vinoja. Luovutuksen vahvistusta

metalli = luovutus kuntoon, noutaa ihan kivasti

tunnari = oma löytyy, ei tykkää luovuttaa

kaukot = ihan levällää. Kauhea liike. Osa asennoista sujuu läheltä, osa kaukaa. Paketti ei pysy kasassa.

Ekalla Sirken kerralla katsottiin seuruun askelia. Pompsahtaa 'seuraa' käskyllä taakse (korkaa paikkaa) ja tämän vuoksi nämä on rumat. Opetellaan uutta tekniikkaa millä ei hakeudu sinne taakse korjaamaan.
Pyllyn siirtämistä myös edessä luovutusasentoon, jotta oikea paikka vahvistuu siinäkin.
Lisäksi opeteltiin peruuttamista seuraamisessa. Ja lopuksi pohdittiin luoksetulon rakentamista liikkeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti