torstai 7. helmikuuta 2013

Töissä käynti on rankkaa

Huomaa hyvin miten uudessa työpisteessä aloittaminen vie kyllä niin paljon energiaa, ettei oikein mitään ylimääräistä jaksaisi :(

Tiistaina lähtö agimestaan oli niin tuskallista, mutta onneksi lähdin sillä oli oikein mukavaa. Hipalle ja Savulle molemmille hyppytekniikkaa, ja molemmat suoriutui näistä erinomaisesti. Savu tiputti kerran yhden riman, Hippa ei kertaakaan. Savulla perussarjalla 6 askeleen välit, Hipalla olen päätynyt 5 jalkaan. Lisäksi molemmat tekivät puomin alastulo+maksi pöytä kontakti treeniä, ja pikku hiljaa alkaa kelpienkin ilme muuttumaan tässä. Hipalle lisäksi pujottelua 8 kepillä, appari palkkasi (hyvä) ja avo luoksetulon stopin siirtämistä liikkeeseen (super) ja avo hyppyä (alkaa jo hiffaamaan että pitää istua). Savu teki lisäksi noutoa, osaa jo istua ja pitää kapulaa ja siirtyä pari askelta eteenpäin oikeaan luovutusasentoon. Noutohan itsessään on tosi hyvä, mutta luovutus puuttuu. Lopuksi Savu teki vielä tokohyppyä. Vega oli mukana kanssa, ja mummolle seuraamista, ruutua, tunnaria ja luoksetuloa.

Keskiviikkona ehdin käydä kotona tekemässä ruokaa ja sitten pikapikaa treeneihin. Näistä treeneistä ei jäänyt hirmu hyvä fiilis, koira oli kyllä super kun tehtiin loppuun rallattelu pätkää. Mutta treenailtiin saksalaista (ei suju) ja jotain ihme valssi hässäkkää, jossa mun liike ei mene mihinkään ja Hippa ratkaisi ongelman pysähtymällä seisomaan paikallee tuijottamaan muo vaan. Vähän tehtiin pujottelua kokonaisena, mutta kaksi verkkoa lopussa. Toiselta puolelta ihan supersuorituksia, ja toiseltakin puolelta muutaman kerran ihan hienot vedot. Ennen omaa vuoroa Hippa treenasi kontakteja pöytä+puomin pätkä yhdistelmällä, ja edistyy edistyy :)
Savu oli toki kanssa mukana. Se treenasi kanssa kontakteja samalla metodilla, mutta nyt aloin ottamaan omaa liikettä mukaan ja liikettä ennen pöydälle hyppäämistä. AIVAN superpentu :)
Savu teki lisäksi rengasta (medi ok, medi-maksi puolessa korkeudessa haki alkuun, mutta ratkaisi ongelman) sekä tokohyppyä seisomisen kanssa (alkoi hiffaamaan, stopit hyvät).

Tänään ohjaajan ansaittu kotipäivä Pinkulan kanssa, ja illalla vaan lenkille. Huomenna tokot Janakkalassa, mutta pitää nyt katsoa lähdetäänkö. Hippa ei ole aloittanut juoksua vielä, ja todennäköisesti se on siis juoksussa juuri kun pitäisi kisata... Syö aika kovin tokomotivaatiota tuo ettei tiedä pääseekö kokeeseen vai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti